Heini Noronen-Juhola
Tuulikaappi
Tässä rivitaloasunnossa eteinen oli pieni, ahdas ja huonosti toimiva. Tuulikaappi vei suuren osan pinta-alasta. Tuulikaapin vieressä oli syvennys, jossa oli ikkuna. Ikkunaa ei näkynyt, koska se oli kaikkien tavaroiden takana piilossa.

Eteisen uudistus lähti tuulikaapin poistosta. Jo se toi radikaalin muutoksen ja sillä tila avautui aivan uudella tavalla. Kapea ikkuna tuli esiin antamaan ihan uutta ryhtiä koko alueelle.

Oven ja vaatekaapin yläpuolella olevaa katon reunaa nostettiin 30cm. Tällä saatiin vielä lisää avaruutta. Lattiasta poistettiin vanha ja kulunut parketti ja tilalle laitettiin rustiikkisia ulkolaattoja. Seinälle vaatekaapin viereen kiinnitettiin IKEAn kenkäkaappeja. Niissä voi säilyttää sekä kenkiä että käsineitä ja päähineitä. Vaatekaappiin on tulossa vielä peiliovet.
Muutoksen tuoma valoisuus ja tila on hämmentävä. Ahtaasta eteisestä tuli yhtäkkiä eteisaula.
Tuulikaappi on mielenkiintoinen keksintö. Sen funktio on pysäyttää ilmavirta tai kylmä henkäys siirryttäessä sisä- ja ulkotilan välillä. Nykyaikaiset rakennusmääräykset eivät edellytä tuulikaappia, joten kyseessä on enemmänkin perinne tai tottumus, kun niitä rakennetaan. Tämä tarkoittaa, että tuulikaappia ei tarvita, jos sitä ei haluta.
Vanhat tottumukset on hyvä tuulettaa säännöllisin väliajoin. Ajatuksia pölytellessä saattaa löytyä aivan uusia näkökulmia ja mitä parhaimpia ratkaisuja kaikenlaisiin pulmiin. Tämä muutos osoittaa sen jälleen kerran.