top of page
  • Writer's pictureHeini Noronen-Juhola

Lounge-tunnelmaa



Olin pitkään töissä lentoasemalla. Paikka on kiireinen; yhden päivän aikana sen läpi kulkee kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tunnelma on kärsimätön, kaoottinen, odottava ja samaan aikaan rauhallinen. Mutta tunnelma on myös hyvin ainutlaatuinen.


Mikä määrä erilaisia tunnehetkiä ihmisten elämässä onkaan koettu lentoasemilla. On lähdön jännitystä, eron haikeutta, jälleennäkemisen riemua, matkan odotusta, kotiinpaluun onnea, lomasta iloitsemista; vaihtoehtoja on lukemattomia. Mutta kaikki nuo ilon, surun, kaipauksen, rakkauden ja jännityksen tunteet ovat vahvoja. Siitä syystä matkustamiseen liittyvät tunteet usein ovatkin sellaisia, joita kaipaa uudelleen ja uudelleen.


Matkustamiseen liittyy usein myös toiveita luksuskokemuksista ja glamourista. Lentoasemilla on usein saatavilla laadukkaita palveluja ja tuotteita, jotka mahdollistavat miellyttäviä hetkiä ja irtiottoja kansainvälisessä tunnelmassa. Lentoyhtiöiden lounget, kuten myös lentojen paremmat matkustusluokat saattavat parhaimmillaan viedä ajatukset menneiden aikojen lentämisen glamourtunnelmiin. Hotellien taso parhaimmillaan on päätähuimaava, jolloin luksustunnelman määrälle ei ole ylärajaa.


Tuota matkustamiseen liittyvää kansainvälistä luksustunnelmaa haluan hakea myös sisustusratkaisuissani. Se ei tarkoita sitä, että puhuisimme kalliista ja kolkoista ratkaisuista, vaan sitä, että niissä on avaruutta, valoa, tilaa, selkeyttä, ajattomuutta, laadukkuutta, eleganssia ja ennen kaikkea tunnelmaa. Että ne olisivat paikkoja, joissa on hyvä olla.


My Lounge Design on konsepti, jonka kautta teen sisustussuunnittelua. Ammennan ideoita lentoasemien loungeista, lentoyhtiöiden premiumpalveluista sekä mitä erilaisimmista matkakohteista ja hotelleista. Ne on suunniteltu äärimmäistä viihtyvyyttä tavoitellen ja myös minä tavoittelen sitä. En hae muodikkaita, vaan tilanteeseen ja tarpeeseen sopivia ratkaisuja. Matkailun tunnelma voi tehdä kodista tai muusta tilasta aivan uudenlaisen, mutta entistäkin vastustamattoman loungen.


Bon voyage, tarvittaessa ihan ilman yhtään lentomailia.

37 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page